Siivouksen sijaan päädyinkin lukemaan siivousvinkkejä ja organisointioppaita netistä, kun tuntuu, että jotain tässä teen ihan väärin. Kun lähipiirissäkin on ihmisiä joilla koti pysyy kunnossa ja siistinä ihan noin vain. Miksi ei meillä? Jaanpa osan vinkeistä myös teidän kanssanne.
Seuraavat löytyivät kookas.fi:stä
Mitä kuuluu päivittäiseen kodinhoitoon?
Keittiöön kasautuu helposti tiskiä. Astiat kannattaa pestä joka päivä ja samalla tyhjentää puhtaat astiat kuivauskaapista tai tiskikoneesta kaappiin. Lapsiperheessä hyvä apu on harja ja rikkalapio, joilla leivän- ja ruuanmurut saa nopeasti pois lattialta. Myös rikkaimuri sopii tähän tarkoitukseen. Kaikki pöydät pyyhitään. Ylimääräiset sanomalehdet ja muut tavarat viedään paikoilleen. Jos on tiedossa kiireinen aamu, aamiaisastiat kannattaa kattaa valmiiksi jo illalla. Roskat viedään.
Makuuhuoneet tuuletetaan ja sängyt pedataan. Likaiset vaatteet laitetaan pyykkikoriin. Jos taloudessa on pesukone, sitä kannattaa käyttää tarpeen mukaan. Yksi koneellinen päivässä riittää isollekin perheelle. Kuivumassa olleet pyykit järjestetään kaappiin tai laitetaan odottamaan silittämistä. Silittämällä vähän joka päivä saa suurenkin vaatevuoren nopeasti kaappiin.
Levällään olevat tavarat viedään omille paikoilleen. Jos on tarvetta, imuroidaan tai pestään lattia.
Miten päästä eroon siivousongelmista?
Onko tulossa yllätysvieraita ja koti on sekaisin?
Kun aikaa on vähän, keskity olennaiseen. Jos sinulla on tunti aikaa ennen vieraiden tuloa, avaa ikkunat ja tuuleta. Käy koti läpi huone kerrallaan. Järjestä kaikki näkyvät pinnat. Korjaa vanhat lehdet, lelut ja lattioilla tai sohvilla lojuvat vaatteet. Oikaise hyllyssä olevat kirjat ja pyyhi pinnat puhtaiksi. Laita astiat koneeseen, tai tiskialtaaseen. Jos et ehdi pestä astioita järjestä ne altaaseen jolloin ne eivät loju silmiinpistävästi pitkin pöytiä. Kesällä poimi kukkia maljakkoon, näin koti näyttää viimeistellyltä.
Tuoksuuko koti tunkkaiselle?
Tunkkaisesta tuoksusta pääsee yleensä perusteellisella siivouksella, mutta sitä voi hälventää myös kunnon tuuletuksella. Keskuspölynimuri on hyvä ilmanvaihtaja. Imuri työntää sisäilmaa litramäärin ulos, kun samaan aikaan pidät ikkunat avoinna, saat tuuletettua talon huomattavasti nopeammin kuin ilman kiertäessä vapaasti.
Erilaiset ilmanraikastajat piristävät huoneilmaa, mutta kannattaa varoa, ettei tule tuoksuttaneeksi taloaan yli tarpeen. Yhtä ikävää kuin tunkkainen sisäilma on liian voimakas raikasteen tuoksu. Perinteisellä imurilla imuroidessa kannattaa imaista pari ruokalusikallista leivinsoodaa imuriin. Näin imurin tunkkainen haju hälvenee.
Väsyttääkö viikkosiivous?
Viikkosiivouksia ei kannata jättää yhdelle päivälle, jos kotisi on suuri, eikä apua ole saatavilla. Siivoa huone päivässä, ja vältyt viikkosiivouksilta. Aina ei välttämättä ole tarvetta pestä lattioita. Joskus varsinkin talvella, kun hiekkaa, kuraa tai muuta likaa ei suoraan kotiin kantaudu, riittää lattioiden pesu kerran tai pari kuussa, muina viikkoina pyyhitään pölyt ja järjestetään koti sekä imuroidaan huolellisesti.
Eikö järjestys säily siivouksesta huolimatta?
Osta kunnollinen eteismatto, joka kerää ulkoa tulevan roskan ja lian. Huolehdi, että kengät jätetään eteiseen. Järjestä jokaiselle perheenjäsenelle sopiva naulakko, jotta vaatteet eivät päädy lattialle. Perheessä jossa on pieniä lapsia, kannattaa investoida muutama euro muovikoreihin, jokaiselle tumpunkäyttäjälle omansa.
Järjestys säilyy parhaiten kun asunnosta poistetaan turha ylimääräinen roina. Kodin irtain tavara kannattaa inventoida aika ajoin, poistaa rikkoutuneet esineet, viedä kierrätykseen lasitavara ja lahjoittaa kierrätykseen vaatteet ja lelut joita ei enää käytetä. Näin säilytystilaa säästyy ja järjestys on helpompi ylläpitää. Jäljelle jääville tavaroille kannattaa päättää omat paikkansa. Päätä missä on saksien paikka, missä puhelimen laturia pidetään. Näin tavarat myös löytyvät heti etsimättä, kun vielä saadaan jokainen perheen jäsen palauttamaan tavara takaisin paikoilleen, ei epäjärjestystä edes synny.
Järjestä samoin paikat kierrätykseen siirtyville lehdille, lasipurkeille, kartonkipakkauksille jne. Näin voit heti hillopurkin tyhjennyttyä pestä sen ja siirtää kierrätysastiaan ilman että astia lojuu kaapin nurkassa kuukausia.
Vaikka kotisi olisi remontin tarpeessa tai kurjan ja kuluneen näköinen, pitämällä järjestystä yllä saat sen näyttämään viihtyisältä. Jos sinulla ei esimerkiksi ole varaa uuteen sohvaan, osta entisen päälle mieluisan värinen huopa tai pala sisustuskangasta.
Miten kodin saa siistiksi nopeasti?
Toisinaan koti on saatava sukkelasti siistiksi, kun kylään on tulossa vieraita: täydelliseen siivoukseen ei aina ole aikaa, etenkin jos kyseessä on yllätysvisiitti. Miten arkisesta kaaoksesta sitten saakaan loihdittua viihtyisän kodin, ja vielä ennätysajassa?
Turhat tavarat pois
Pikasiivouksen a ja o on suunnitelmallisuus ja vain olennaiseen keskittyminen: tee vain välttämättömin, ja jätä sivuseikat sikseen. Itseään (ja muita) voi ns. huijata myös monella tapaa siistin yleisvaikutelman saamiseksi, toisin sanoen pikasiivouksen perimmäinen tarkoitus ei ole saada aikaan putipuhdasta jälkeä, vaan antaa ainoastaan vaikutelma siististä kodista. Siivousenergia kannattaa suunnata vain niihin paikkoihin, joissa vieraat todennäköisesti käyvät vierailun aikana, eli olohuoneeseen, keittiöön ja/tai ruokailutilaan sekä wc:hen. Ensimmäinen askel pikasiivouksessa on tavaroiden raivaaminen lattioilta ja pöydiltä: kerätyt tavarat voi hyvällä omallatunnolla tunkea väliaikaisesti sängyn alle tai tilavaan komeroon ja järjestellä myöhemmin paikoilleen. Tavaroiden keruun jälkeen luodaan silmäys keittiöön: miltä näyttää tiskitilanne? Muutaman kipon ja lautasen voi piilottaa tiskialtaaseen, mutta suurempi tiskivuori kannattaa kiltisti järjestellä astianpesukoneeseen. Astianpesukoneen puuttuessa ja ajan ollessa todella vähissä tiskialtaan voi laskea täyteen vettä, laittaa joukkoon pesuainetta ja altaaseen voi upottaa koko tiskivuoren: näin tiskit ovat sievästi vaahdon peitossa ja täten pois näkyvistä.
Pinnat puhtaiksi
Kun häiritsevät tavarat on saatu pois näkyvistä, on aika keskittyä kodin puhtausilmeeseen. Wc:n ja lavuaarin saa pestyä nopeasti yleispuhdistusaineella; siivousliinalla voi samalla pyyhkäistä lopuksi pois enimmät pölykoirat vessan lattialta. Olohuoneen tummimmat tasot kannattaa käydä pyyhkäisemässä liinalla puhtaiksi, ja imuria on syytä näyttää ainakin suurimmalle olohuoneen matolle ja kulkureittien pölynurkille, keittiön murupesäkkeitä (ruokapöydän alusta, tiskialtaan ja jääkaapin edusta) unohtamatta. Lopuksi vielä haiseva roskapussi ulos, nopea tuuletus läpivedon avulla ja kas – koti näyttää juuri siivotulta. Jos aikaa jää, ovenkarmeja voi käydä pyyhkäisemässä raikkaantuoksuisella yleispuhdistusaineella: näin kotiin tulee juuri siivotun asunnon tuoksu.
Sillä siisti- ohjelman sivulta löytyi seuraavaa:
Siivousvinkit TOP 10
1. SOKERIPALA
a) Liesi
Lieden tummentumat saa poistettua tavallisella sokeripalalla.
- Puhdista liesi ensin irtoliasta
- Hankaa levyn reunaan jääneet tummentumat sokeripalalla pois. Mitä kovempi sokeripala sen parempi. Lieden pitää olla kuiva.
Puhdista liesi käsittelyn jälkeen sokerista, ettei se pala lieteen kiinni seuraavan ruoanlaittokerran yhteydessä
b) Pakoputki
Palaneet tahrat saa pakoputkesta hyvin irti hankaamalla tahraa kostutetulla sokeripalalla.
2. WC-PYTTY
WC:n poistoputki on harjan ulottumattomissa. Laita puhdistuksen päätteeksi pönttöön poistoputkeen tarkoitettu puhdistustabletti ja anna sen vaikuttaa vähintään 30 minuuttia. Huuhtele. Puhdistustabletteja saa hyvin varustetuista vähittäiskaupoista nimella WC Duck duo-power tabs.
3. PYYKKIPULVERI / KONETISKIAINE
a) Tiskialtaat ja metalliset tiskipöydät saa puhtaaksi tavallisella pyykkipulverilla tai konetiskipulverilla.
b) Pohjaan palaneen kattilan saa puhtaaksi kun laittaa kattilaan vettä ja pyykkipulveria. Keitä vesi-pulveriseosta viisi minuuttia ja puhdista. Huuhtele huolella!
c) Tavallinen pyykkipulveri sopii hyvin muovisten terassikalusteiden puhdistukseen.
- Kostuta kalusteen pinta.
- Hiero pyykkipulveria kosteaan pintaan. Muista käyttää suojakäsineitä.
- Pyyhi pulveri pois kalusteista huolellisesti.
4. ETIKKA
a) Ikkunankiillotus. Ikkunat saa kiiltäväksi etikkaveteen (1rkl väkiviinaetikkaa / 3dl vettä) kastetulla liinalla. Jos käytät astianpesuainetta ikkunoiden pesuun, voit huuhtoa pinnan etikkavedellä ja kirkastaa lopuksi sanomalehdellä.
b) Tupakanhaju. Tupakanhajun saa helposti pois laittamalla siihen huoneeseen, missä tupakoitu, maljan, jossa on etikkaa ja antamalla sen vaikuttaa vuorokauden.
c) Keittimet puhtaaksi etikalla. Kahvinkeittimen ja vedenkeittimen puhdistaminen onnistuu keittämällä niissä laimennettua väkiviinaetikkaa. Täytä säiliöön puolet väkiviinaetikkaa ja puolet vettä.
d) Hikiset kengät, sukat, ym. Ämpäriin kädenlämpöistä vettä ja 2dl etikkaa. Upotetaan hieltä haisevat kengät, ym. ämpäriin, jolloin niistä saadaan paha haju pois.
5. SANOMALEHTI
Ikävät hajut saat pois jääkaapista laittamalla kostean sanomalehden jääkaappiin. Paperi imee hajun itseensä.
6. HOPEANKIILLOTUS
Vuorataan muoviastia foliolla. Täytetään astia kuumalla vedellä ja laitetaan sekaan reilusti merisuolaa (n.1dl suolaa/ 1 litra vettä). Liottamalla hopeaesineitä astiassa saamme niistä jälleen kiiltäviä.
Pienet hopeaesineet voi puhdistaa hammastahnalla. Apuna voi käyttää lasten hammasharjaa, jolla saa hangattua pienet kaiverrukset kiiltäviksi.
7. RUOKASOODA
a) Lelujen puhdistus. Pyyhi likaisia muovileluja seoksella, jossa on neljänneslitra vettä ja ruokalusikallinen ruokasoodaa. Ruokasoodan ripottelu ja harjaus auttaa usein myös pehmolelujen puhdistamisessa.
b) Mikroaaltouunista hajut pois. Nopea tapa poistaa tuoksut mikroaaltouunista: Sekoita isoon kulhoon kaksi ruokalusikallista ruokasoodaa ja kupillinen vettä. Lämmitä täydellä teholla pari minuuttia, kunnes vesi kiehuu ja höyryttää mikrouunin. Auttaa myös tahrojen poistossa.
c) Ruokasoodalla matot puhtaaksi. Maton voit puhdistaa ja raikastaa nopeasti, kun sirottelet siihen runsaasti ruokasoodaa. Anna vaikuttaa noin 15 minuuttia ennen imurointia. Tämä pitää myös syöpäläiset kurissa.
8. LATTIAKAIVO
Lattiakaivon puhdistus
- Poista lattiakaivon ritilä. Puhdista kaivo ”hiusnaruista” ja muusta roskasta.
- Puhdistettuasi kaivon aseta ritilän alle lattiakaivosuodatin. Suodatin kerää hiukset ja pesuainejäämät itseensä ja estää bakteerien pääsyn ritilään. Suodattimen vaihtoväli on noin 1 kk.
- Suodatinta ei pidä käyttää pyykinpesukoneen poistoveden suodattamiseen.
- Lattiakaivosuodattimia saa hyvin varustetuista vähittäiskaupoista.
9. KUPARI
Kuparipannun kiillotus
Kuparin puhdistamiseen voi kokeilla sitruunasta puserrettua mehun ja hienon ruokasuolan seosta. Ota puolikas sitruuna, kasta se ruokasuolaan ja hankaa kiiltäväksi.
10. IMURI
Imurista tulevan ikävän tunkkaisen tuoksun poistaminen. Imurin raikastinkuulat voit helposti ja edullisesti korvata vanilliinisokerilla. Totta: imaise vanilliinisokeria hyppysellinen imuriin ja voit tuntea sen tuoksun imuroidessasi.
Marttojen sivuilta:
Päivittäin
- tuuleta ja jätä vuoteesi auki aamutoimien ajaksi
- sijaa vuoteesi
- järjestä tavarat paikoilleen
- siisti keittiö
- poista häiritsevät roskat ja tahrat.
Viikoittain
- imuroi lattiat, matot ja tekstiilipintaiset huonekalut
- pyyhi lattiat tarvittaessa nihkeällä
- Pyyhi pölyt ja poista sormenjäljet pinnoilta
- pese wc ja kylpyhuone
- tyhjennä paperikorit
- hoida kukat.
Silloin tällöin
- pese ikkunat
- järjestä ja pyyhi kaapit ja laatikot
- puhdista valaisimet ja kirjahylly
- pese lattiakaivo, tuuletusventtiilit, patterit
- huolla kodinkoneet
- puhdista sauna
- puhdista lattiat perusteellisemmin, pyyhi myös lattialistat
- puhdista seinät ja ovet
- harjaa katosta pölyt ja hämähäkinseitit
- tuuleta ja pese sisustustekstiilejä (vuodevaatteet, päiväpeitot, matot, verhot).
Onko teillä lisää hyviä vinkkejä?
9 kommenttia:
En ehtinyt kahlata kaikkia vinkkejä läpi, mutta itselläni nämä toimii.
Tuo tullessa, vie mennessä=)
Jos näet jotain, joka pitäisi siivota/tehdä, tee se heti!
Muuten se unohtuu=)
Laita aamulla ekana se pyykki/astianpesukone päälle, laita kuivumaan/kaappiin kun ehdit.
Meillä käytetään hurjan astiamenekin takia pelkkää kuivauskaappia arkiastioihin, helpottaa paljon=)
Kun teet lapsille aamu/iltapalaa,ruokaa ym. pyyhi samalla välissä pöytiä,tasoja ja kaappeja.
Muulloin tarpeen mukaan.
Rikkalapio on ihan paras.
Lattioita luuttuan päivittäin sieltä täältä fairypyyhkeellä kävellessä huoneesta toiseen, rätti jalan alla=)
Harvemmin pesen kunnolla, mies yleensä tekee kunnon pesun lattialle luutulla.
Kaikella PITÄÄ olla oma paikkansa, muuten kaaoksen on helppo syntyä!
Ehkä näistä on jotain apua.
Aina ei jaksa/ehdi, mutta nämä auttaa minua arjessa.
Joskus menee pitkään, kun ottaa pattiin se ainainen aloittaminen alusta, kun pääset sinne loppuun asti.
Mutta, kaikelle on aikansa.
Iloitaan nyt siitä, kun on niitä pieniä kädenjälkiä ikkunoissa;)
Lapset kun lentää pesästä kuvio on aivan toinen ja varmasti ikävä tulee tätä aikaa, sotkuineen kaikkineen!
Niin, ja fairya en tietysti laita, kun ihan aavistuksen vaan..Muuten saa luistinradan;)
Toki tarkoitukseen käy melkein mikä vaan aine tolusta lähtien..
Oi että mä sitten rrrrrrrakastan tällasia ohjeita!!! Luin ihan joka ikisen sanan! Mä olen periaatteessa ihan älyttömän hyvä siivoamaan ja järjestelemään. Käytännössä sit useimmiten meilläkin on kaaos.. johtuen siitä että ei kukaan meillä tykkää siivota (paitsi siis minä) ja kun tuota porukkaa on niin... lopputulos on sit mitä on.
Mun ykköslemppari asia on se, että turhat tavarat pois. Siis vaatteista ja astioista lähtien aina ylimääräisiin huonekaluihin jne. Joka asialla olis hyvä myös olla joku funktio; siis ei turhaa krääsää vaan käyttökamaa kaikki. Eli hienot lasitkin voi olla ihan käyttölaseja, ei pelkkiä juhla-astioita. Koitan myös pitää esim vaatevarastot kaikilla pieninä - perusvaatteet riittää. Ja mun mielestä yksi tavara kutakin riittää useimmissa asioissa. No hmmm.. on meillä silti vaikkapa kaksi juustohöylää... No ja on näköjään montaa muutakin juttua. Ja sit rakastan kaikenlaisia säilytysratkaisuja, lokerikkoja yms.
No kuten sanottua, teoria on hyvin hanskassa.. käytäntö vaan vähän tökkii. Tai siis aika paljonkin. =D Ei vaan aina jaksa!!! Oikeastaan on ihan hyvä että vuosien mittaan olen oppinut sietämään aika hyvin epäjärjestystä, pakon sanelemana.
Joskus aikanaan kun oli tosi vähän tilaa ja tosi kauhee asunto ja kaksi pientä mukulaa ja iso koira jne niin anoppi aina sanoi että jos en olis niin siisti niin siellä ei kyllä mahtuis sekaan.. mä siivosin tosi paljon ja oli vähän pakkokin että niihin neliöihin ihan oikeesti mahtui. Oi niitä aikoja... =D
Oi, nyt mun alkoi tehä mieli oikein siivousrupeamaa......... kaapit nurin ja sitä rataa! Jes!!
Mahtavaa, kiitos vinkeistä! Tuo lattiakaivosuodatin (kaivokielo) on ihan paras tuote Magic eraserin ohella!
Onnenkyynel ja Heli, kiitos hyvistä vinkeistä. Itse olen päässyt pitkälle sillä, että jokaiselle tavaralle on oma paikkansa. Kun vain muutkin noudattaisivat tätä sääntöä. Tai no, onhan miehellä se hyvä säilöpaikka "jossain". Tosin sinne kun tavara joutuu, sitä on vaikea löytää. Lähes päivittäin käytetty lause meillä onkin "En tiedä, se on jossain".
Hyviä kikkakolmosia.
En ehtinyt tässä nukutusrumban välissä kaikkea lukea, joten palaan takaisin kun koti hiljenee.
Kivaa viikonloppua Sulle!
-Marina
Ihanan paljon ideoita. Vaikka usein kyllä on niin että tietää miten pitäisi toimia, mutta kun ei vaan jaksa... Itse olen löytänyt oivan avun askartelutarvikkeideni sekamelskaan vanhanaikaisesta klaffipöydästä. Klaffi vaan kiinni ja kas kaikki kamat saavat olla piilossa hujan hajan odottamassa seuraavaa inspiraatiota. Eivätkä niin sitten kissatkaan käy nauhoja ja teippejä syömässä.
Tuosta hopean puhdistukseen hammastahnalla -vinkistä sen verran että ei kannata käyttää kuin hätätapauksessa. Hammastahna on sen verran hankaavaa, että vastaisuudessa hopeakoru tummuu vaan entistä helpommin. Parempi on hankkia oikeaa hopeanpuhdistusainetta :)
Kiitos vinkeistä!! Koska mieheni on joskus varsinainen sottapytty, riittää meidänkin huushollissa siivottavaa. Olen itse koonnut joitain siivousvinkkejä omaan blogiini. Siivousvinkkejä voi lukea tästä toivottavasti näistä on jotain apua! Tuli mieleen että monet näistä nikseistä ei ole niksipirkasta vaan ihmisten lapsuuden aikana opittuja! Esimerkiksi siivousvinkit mitä on äidiltä ja mummalta opittuja, vaihtelevat asuinpaikkojen mukaan. Uudeltamaalta saadut vinkit ovat melkoisesti erilaisia kuin esimerkiksi karjastasta opitut!
Luin hieman silmäillen, joten tämä vinkki voi löytyä jo tekstistä: Vie joka ilta 7 tavaraa paikoilleen, mutta ei enempää ettei siivoaminen jatku loputtomiin. Tämä vinkki luki jossakin joskus paremmin sanakääntein :) Itselläni toimii, sillä minulla on paha tapa jättää tavarat niille sijoilleen (lapsena minun ei käsketty kerätä leluja leikin päätteeksi, joten tapa on pienestä asti opittu).
Oma vinkkini on valita siivouspäivä. Pidän maanantaista, joten siivouspäiväni on maanantai. Silloin imuroin ja pyyhin pölyjä jne. Pitäisi kyllä imuroida useammin, sillä taloudessamme on lemmikkejä.
Lähetä kommentti