Normal Roomista löytyy ihan tavallisten ihmisten koteja ja sisustuksia ympäri maailmaa. Sisustuskuvia voi etsiä myös maiden mukaan.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
perjantai 27. kesäkuuta 2008
Arabiaa mummolasta
Esittelin taannoin aarteita, jotka olivat kotiutuneet meille mummolastani. Tässäpä hieman lisää - kaunis Arabian kahvikalusto, tai osa siitä. Osa on ajan kuluessa todenäköisesti hajonnut. Tietääkö joku mikä on tämä sarja nimeltään?
Tästä kahvi/teekannusta puuttuu pala päältä, kuten näkyy. Se on ollut samanlainen kuin alla olevassa sokerikossa.
Kahvikuppeja ja asetteja minulta löytyy kaksi paria. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa alan metsästämään sarjaa itselleni enemmänkin!

torstai 26. kesäkuuta 2008
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
P.S. Rakastan Sinua
Katselin aivan ihanan elokuvan jokunen päivä sitten: P.S Rakastan Sinua. Olen lukenut tämän myös kirjana joten olihan tämä pakko nähdä!
Elokuva perustuu siis Cecelia Ahernin romaaniin P.S. I love you joka kertoo Hollysta, joka menettää puolisonsa, mutta saa tältä kirjeitä tämän kuoleman jälkeen. Kirjeiden tarkoituksena on lieventää tuskaa ja saada Holly löytämään elämänilonsa uudelleen. Romanttista hömppäähän tämä on, mutta juuri siitä ainakin minä pidän :)
Pääosissa ovat Hillary Swank ja Gerard Butler.
Kuvat täältä
Vastauksia kuvin
Löysin tällaisen blogeja lueskellessani ja päätin kääntää suomeksi vähän mukaillen kysymyksiä. Kopioida saa jos tahtoo :)
Ohjeet:
1) Vastaa kysymyksiin etsien vastaukset Googlen kuvahaun avulla
2) Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta
1) Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi?
2) Minne haluaisit matkustaa?
3) Lempipaikkasi?
4) Lempitavarasi?
5)Lempiruokasi?
6)Lempieläimesi?
7)Lempivärisi?
8) Tämänhetkinen tunnetilasi?
9) Kulkuneuvosi?
10)Mitä teit viime lauantaina?
11) Mitä teit viime sunnuntaina?
12) Keneltä näytät?

tiistai 24. kesäkuuta 2008
Kilpailulinkki
Valintoja-blogista löytyy sadannen postauksen kunniaksi kilpailu. Käykäähän osallistumassa!
Blogeja
Tässä muutama blogi joissa olen käynyt ja tulen käymään uudelleenkin:
Chez Larsson
Tukholmalaisen Benitan blogissa on paljon kauniita kuvia hänen kotoaan.
Emmas Designblogg
Ihania sisustuskuvia ja -juttuja
Okra
Kolmen lapsen äiti blogittaa tunnelmia ja tuntemuksia enimmäkseen kuvin. Todella upeita kuvia!
Desire to inspire
Australialais-Kanadalainen sisustusblogi täynnä sisustuskuvia - huone kerrallaan.
Sea Angels
Romanttisia sisustuskuvia ja -tunnelmia.

maanantai 23. kesäkuuta 2008
Jussi meni
Juhannus oli ja meni, aika kului turhankin nopeaan mökkeillessä ja grillaillessa. Koko viikonlopun söimme erilaisia grilliherkkuja, joista täytetyt herkkusienet ovatkin ehdoton juhannussuosikkini. Tässäpä ohje:
- herkkusieniä
- tuorejuustoa (oman maun mukaan, itse käytimme tällä kertaa pippurituorejuustoa)
- pekonia
torstai 19. kesäkuuta 2008
Taas Etsyssä :)
Kun pääsin alkuun en osaa lopettaa :) Taas seikkailin Etsyssä ja tällaista kivaa löytyi tällä kertaa.
Deadworryn Etsy-kaupasta löytyi ihania vaatteita niin isoille kuin pienillekin.
Hauskaa Juhannusta kaikille! Lähden itsekin huomenna Juhannusta viettämään ja palailen Sunnuntaina.
Deadworryn Etsy-kaupasta löytyi ihania vaatteita niin isoille kuin pienillekin.
Hauskaa Juhannusta kaikille! Lähden itsekin huomenna Juhannusta viettämään ja palailen Sunnuntaina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)